Käsityöläiskadun tiimin pohdintoja
Vuosi vaihtumassa, tilannekatsausKeskiviikko 28.12.2022 klo 12.58 - Mikaela Nyt vuodenvaihdoksen alla ja sairastelusta toivuttuani tekee taas mieli jakaa vähän pohdintoja kanssanne. Sairastelin "tehokkaasti" koronaa ja influenssaa peräkkäin, ja jouduin olemaan poissa töistä kolmisen viikkoa. Nyt alkaa vihdoin energia palautumaan, ja odotan innolla potilastyöhön palaamista pyhien jälkeen. Kuluneena syksynä olen aloittanut lasten ja nuorten traumapsykoterapiaopintoja Oulun yliopistossa. Se tarkoittaa käytännössä kaksi vuorokautta Oulussa joka kuukausi, ja kertojen välissä lukemista, kirjallisia tehtäviä sekä tietenkin viikottaisia koulutusterapiapotilaita. Tämä koulutuksemme on ensimmäinen lapsiin ja nuoriin suuntautunut traumapsykoterapeuttikoulutus Suomessa, ja olemme siitä kovin innoissamme. Lisäksi alkavata työnohjaajaopintoni olla loppusuorassa. Opiskelen Jyväskylässä Tuntumaan järjestämässä, niinikään ensimmäisessä, keho-oirientoituneessa työnohajaajakoulutuksessa. Aloitimme opinnot syyskuussa 2021, ja valmistun näillä näkymin toukokuussa 2023. Tästäkin olen innostunut, työnohjaaminen tuntuu mukavalta vaihtelulta potilastyöhön, ja toivon osaavani järjestää kalenteriani jatkossa niin että ehdin tehdä myös työnohjauksia. Potilastyön rintamalla vastaanottotyö Kouvolassa ja Helsingissä pysyy ennallaan, toki koko ajan palveluja kehittäen. Mutta muulta osin melko moni asia on auki. Olen aiemmin palvellut myös ruoktsinkielistä kehitysvammakuntayhtymää Kårkullaa, mutta se lakkautetaan nyt vuoden lopussa sote-uudistuksen takia, ja lähes kaikki on vielä epäselvää. Kehitysvammaiset ovat vieneet osan sydämestäni, ja haluan kyllä jossain muodossa jatkaa työskentelyä heidän parissa. Ikävintä on tietysti heille ja perheilleen, kun eivät vielä tiedä mistä ja keneltä saa lääkärinpalvelut tammikuussa. Politiikassa olen saanut olla eturintamalla hyvinvointialueelle siirtyessä Kymenlaakossa. Toimin aluevaltuutettuna ja kansalliskielialautakunnan puheenjohtajana olen saanut läsnäolo- ja puheoikeuden myös aluehallituksen kokouksiin. Tämä on ollut minulle uutta ja mielenkiintoista, hyvin opettavaista. Nyt on oikeasti jännittävä tilanne nähdä vuodenvaihteessa miten kaikki mm tekniikka alkaa toimia. Mutta haluan todella nostaa hattua Kymenlaakson hyvinvointialueen virkamiehille ja aluevaltuuston ja aluehallituksen puheenjohtajistolle hyvin ahkerasta ja tuottavasta työnteosta. Olemme uudistukseen parhaiten valmistautuneita alueita Suomessa, ja saamme olla ylpeitä siitä! Sote-uudistus ei tule näkymään paljoakaan yksityissektorilla. Psykiatria saa pitää pienet kela-korvauksensa. Mutta hinnan nostopaineita on, koska kaikki kallistuu (tilavuokra, sähköt, koulutukset, hallinnon palvelut, koulutukset, oma työnohjaus jne jne). Onneksi monella potilaalla on sairauskuluvakuutus. Toisaalta toivoisin kyllä vakuutusyhtiöiltä käyntikohtaista maksukattoa, koska hinnoittelu on paikka paikoin mennyt aivan liian villiksi. Meillä on Suomessa ja Euroopassa haastava vuosi edessä, mutta kyllä me siitä selviämme. Yhdessä ja yhteistyössä, toisistamme välittäen. On tärkeä keskustella ikävistä tapahtumista, ettei jää yksin niitä murehtimaan. Jaettu tunne on aina puolet helpompi sietää. Ja voi olla myös tärkeä pitää välillä taukoa uutisten seuraamisesta, ja keskittyä postiivisten itselle tärkeiden asioiden tankkaamiseen. Mahdollisimman hyvää uutta vuotta 2023 haluan toivottaa Sinulle! |
Avainsanat: Hyvinvointialue, suunnitelma, koulutus, työnohjaus |
Tarkkaavuushäiriötä epäillessä (ja kuulumisia)Perjantai 22.4.2022 klo 19.08 - Mikaela Suuret pahoitteluni blogin jäähyajasta! Tässä välissä oli mm aluevaalit, johon satsasin jonkin verran aikaa. Ja kiitos jokaiselle äänistäjälle, tulin valituksi Kymenlaakson hyvinvointialueen aluevaltuustoon! Lisäksi olen kansalliskielilautakunnan puheenjohtaja, joka antaa minulle läsnä- ja puheoikeuden myös aluehallituksen kokouksiin. Nämä pari kuukautta on ollut opettelua ja kokouksia täynnä - ja tykkään ja viihdyn näissäkin tehtävissä! Lisäksi olen päässyt kouluttamaan muutamaan otteeseen. Kahdesti lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Olen myös Delfins ry:n hallituksen puheenjohtaja tämän vuoden alusta, ja olen päässyt näkemään miten arvokasta ja hienoa työtä siellä tehdään. Olen lisäksi kouluttanut Kehitysvammaliitossa FASD:sta sekä nuorten päihteiden käytöstä ja sen psyykkisistä vaikutuksista. Tykkään kovasti sekä kouluttautumisesta että kouluttamisesta, joten ota rohkeasti yhteyttä jos haluat minut tai meidän tiimimme luennoimaan - tai työnohjaamaan (olen parhaillaan n puolessavälissä työnohjaajaopinnoissani, ja sosiaalityöntekijämme on myös työnohjaaja). Mutta lupaamaani tarkkaavuushäiriöaiheeseen. Minulle tulee paljon potilaita arvioon epäillessään tarkkaavuushäiriötä. Nykyään voi Käypä Hoito-linjauksen mukaisesti diagnostisoida tarkkaavuushäiriö myös ilman neuropsykologista tutkimusta. Usein se tutkimus on tarpeen, etenkin nuoremmilla ja silloin kun myös on muita huolia neuropsykiatrisista piirteistä, epätasaisesta oppimisesta tms. Mutta julkisella puolella on valitettavan vaikea päästä neuropsykologin tutkimuksiin, niin myös esim tavalliseen koulupsykologin kognitiiviseen tutkimukseen. Onneksi yksityispuolella on tullut hyviä palveluvaihtoehtoja, ja moni sairauskuluvakuutus myös korvaa tuktimukset jos ovat lääkärin suosittelemia. Jos epäilet itselläsi tai läheiselläsi tarkkaavuushäiriötä, niin olet tervetullut vastaanottokäynnille. Riipumatta iästä, sinun kannattaa ennakkoon täyttää netistä löytyvä DIVA-kysely ja tuoda se mukaan. Se on tarkoitettu aikusten tutkimukseen, mutta jos "potilas" on nuorempi, niin kannattaa silti vanhempien/lähiaikuisten täyttää osia lapsuudessa esiintyvistä oireista. Se on nimittäin ratkaisevaa, tarkkaavuushäiriö alkaa aina lapsuudessa. Ensikäynnillä mietitään sitten yhdessä tilannetta, tarkennetaan pulmia ja oireita ja miten paljon nämä piirteet vaikuttavat arkeen. Täydennetään esitiedot DIVAsta keskustelemalla, ja poissuljetaan muita syitä tarkkaavuushäiriöön. On usein paikallaan käydä myös verikokeissa, poissulkemassa mm kilpirauhasen liikatoimintaa ja esim raudanpuute. Psyykkisiä tilanteita jotka voivat muistuttaa tarkkaavuushäiriötä on esim traumaperäiset vireystilan vaihtelut, ja joskus jopa kaksisuuntaisen mielialahäiriön vaiheet (etenkin ns rapid cycling muoto). Neuropsykiatrisesta näkökulmasta taas runsaat aistiyliherkkyydet voivat myös kuormittaa niin paljon että alkaa vaikuttamaan keskittymiseen. Lisäksi erilaiset toiminnan ohjauksen vaikeudet voivat myös muistuttaa tarkkaavuusongelmaa ja aiheuttaa samantyyppisiä pulmia. Tyypillisiä tarkkaavuusoireita - tai haluaisin enemmänkin puhua piirteistä näissä neuropsykiatrisissa häiriössä - ovat: keskittymisvaikeudet, mutta samalla erittäin syvä keskittyminen kun se alkaa onnistua, monet kuvaa sitä kuplassa olemisena, pitää melkein herätellä sieltä pois; aloittamisen ja loppuun saattamisen vaikeudet, nukahtamisvaikeudet/levoton uni, pää täynnä ajatuksia. Tyypillisiä ovat myös aistiyliherkkyydet, joskaan ei diagnostisia. Nämä oireet jäävät edelleen hyvin usein huomaamatta. Kirjallisuuden mukaan Suomessa löydetään alle puolet tarkkaavuushäiriöistä. Yllä mainitut oireet riittävät siihen jota on kutsuttu ADD:ksi. Eli adhd ilman ylivilkkautta/yliaktiivisuutta ja impulsiivisuutta. "Varsinaisessa ADHD:ssa" on sitten siis myös ylivilkkautta ja/tai ilmpulsiivisuutta. Ylivilkkaus näkyy usein lapsena villeytenä, jatkuvana enerigana, vaikeutena pysyä paikallaan. Moni adhd-lapsi purkaa energiaa liikuntaharrastukseen, jolloin se voi jäädä huomioimatta, etenkin jos on kiltti ja hyvä oppilas eikä vilkkaus aiheuta häiriötä. Isompana oppii yleensä keinoja hillitsemään tätä motorista levottomuutta. Se voi silti edelleen tuntua samalta ja työläältä hillitä, mutta enää ei esim yläkoulu- tai lukiolainen ryntäile ympäriinsä vaan vatakaa ehkä jalkaa tai piirtää vihkoon tai pyörittelee kynää. Hän on löytänyt kompensoivia tapoja jotka auttaa pysymään paikallaan ja keskittymään. Näissä tapauksissa diagnostista on se että tätä ylivilkkautta on ollut lapsena. Impulsiivisuutta on vaikeampi saada kuriin iän myötä. Ja se voi altistaa muille ongelmille, siksi olisikin niin tärkeä löytää nämä häiriöt jo lapsuudessa. Kun näitä kaikkia on tutkailtu, niin joko herää tai kumoutuu epäily tarkkaavuushäiriöstä. Sen jälkeen on vaihtoehtoina esim täydentää tutkimusta neuropsykologisella tutkimuksella, tehdä diagnostinen lääkekokeilu seurantoineen, tai tyytyä diagnoosiin/diagnoosiepäilyyn ja esim hankkia neuropsykologista valmennusta tueksi. Jos on 16-29-vuotias voi myös kelan Oma Väylä- kuntoutus tai Nuotti-valmennus tulla kyseeseen kuntoutusmuotona. Jos lääkekokeilun jälkeen päädytään lääkehoitoon, niin se vaatii luonnollisesti myös seurantaa, joka sisältö vaihtelee hieman iän mukaan. Tässä lyhyesti tarkkaavaisuushäiriöstä. Olipa mukava kirjoitella pitkästä aikaa, lupaan taas olla aktiivisempi :) |
Avainsanat: adhd, add, tarkkaavuus, psykiatria, psykologia, neuropsykologia, neuropsykiatria |
Avun hakemisesta ja häpeästäSunnuntai 31.10.2021 klo 9.47 - Mikaela Blomqvist-Lyytikäinen Moni kokee edelleen 2020-luvulla häpeää hakeutuessaan psykiatrian avun piiriin. Tässä kirjoituksessa pyrin omalta osaltani vähentämään edes murusen verran tätä häpeää, josta minulla myös on omakohtaisia kokemuksia. Onneksi nykyään on kuitenkin etenkin nuorten ja nuorten aikuisten piirissä avun hakemuksen kynnys madaltunut. Esim nuoret kantavat huolta toisistaan ja ohjaavat myös kaveria rohkeasti jollekin juttelemaan. Tämä on erittäin hieno muutos, josta vanhempien kannattaa ottaa mallia. Käytännön tuntuma on että myös nuorten miesten uskallus hakea apua on lisääntynyt viime vuosina, mikä on hyvin tärkeää. Mutta edelleen moni miettii esim: "Leimataanko minut hulluksi? Näkyykö papereissa että olen käynyt psykiatrilla? Voinko jatkaa hoitajan työssä jos käyn itse hoidon piirissä? Jättääkö puoliso minut jos saa tietää että minulla on mielenterveysongelmia? Voinko hakea alan koulutukseen jos käyn terapiassa?" Vastaukseni näihin kaikkiin kysymyksiin on: Hoidettu mielenterveysongelma ei ole esteenä mihinkään, mutta hoitamaton voi estää monia asioita ja toivieta toteutumasta. Joten rohkeasti vaan! Tietosuojasta, tietojen näkymisestä muistuttaisin että voit itse säädellä oma kannasta haluatko psykiatrian puolen tekstien näkyvän siellä vai ei. Entä sitten jos olet itse työssä sote-allalla ja tarvitse itse apua? Voitko silloinkin hakeutua hoidon piiriin? Kyllä voit ja pitää hakea apua. Tosin voit siinä joutua miettimään hieman mihin hakeudut, ettet ihan omien työkavereiden autettavaksi, mutta vaihtoehtoja löytyy. Ensimmäinen kerta on varmsti keskimääräistä jännittävämpi, eikä autettavan rooliin asettuminen välttämättä ole helppoa. Tämän auttaja myös ymmärtää, että tuntuu hankalalta tulla, ja sekin jo itsessään helpottaa ensikäyntiä. Mutta näin jälkikäteen omasta kokemuksesta voin sanoa, että juuri tähän autettavan rooliin asettuminen tekee melko varmasti sinusta entistä paremman auttajan. On oikeasti helpompi ymmärtää esim häpeää, jännittämistä ja monia muita asioita, jos itse on istunut siinä "vastakkaisella tuolilla" myöskin. Myös koko oma terapiaprosessi on erittäin antoisa ja mielenkiintoinen tutustumismatka itseensä, jota soisin jokaiselle kerran elämän aikana, ammatista riippumatta. Rohkeutta ja toivekkuutta pimeään syksyyn toivotan sinulle! |
Voiko koulukiusaaminen aiheuttaa traumoja?Keskiviikko 6.10.2021 klo 20.01 - Mikaela Blomqvist-Lyytikäinen Vastikään julkaistun laajan oppilaiden kyselyn vastausten perusteella vajaat 10% ovat kokeneet viime aikoina koulukiusaamista. Luku ei ehkä kuulosta niin isolta, mutta jos ajatellaan kuinka monta koululaista se koskettaa esim omalla kotipaikkakunnallasi, niin se on todella paljon. Ja yksikin kiusaamiskokemus on liikaa. Itse jouduin aikoinaan koulukiusaamisen uhriksi 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa. Se oli hyvin moninaista: ulkopuolelle jättämisesestä fyysiseen päähän potkimiseen. Koulu-urani varrelle osui myös kaksi opettajaa jotka kiusasivat minua. Toinen antoi minulle rangaistukseksi (siitä että olin laskenut vapaaehtoiset matematiikan tehtävät kysymättä lupaa) viettää oppitunti ulkona -30 asteen pakkasessa. Toinen opettaja raapi minua neulalla käteen käsityön tunnilla kun olin kysynyt neuvoja, ja seuraavalla kerralla koska en ollut kysynyt neuvoja. Pitkäkestoisin kiusaaminen tapahtui koulubussissa, eli joka ikisenä koulupäivänä kolmen vuoden ajan. Se jätti eniten jälkiä, varmasti juuri siksi että se oli toistuvaa. Eli vastaus omaan kysymykseeni on - kyllä koulukiusaaminen voi aiheuttaa traumoja. Mikäli kiusaaminen on kertaluonteista, niin lapsi tai nuori selviää siitä paremmin kuin jos se on toistuvaa. Erittäin tärkeä olisi myös puhua kiusaamiskokemuksista jollekin. Siksi että siihen osataan puuttua ja saadaan se loppumaan, ja lapsen turvallisuuden tunne palautuu. Mutta myös siksi että jaettu kokemus on aina hieman helpompi kuin jos sen kanssa jää yksin. Kiusaamismuoto jota on vaikeinta havaita, mutta jota ei ole yhtään helpompi sietää, on ulkopuolelle jättäminen, syrjätyksi tuleminen. Sellainen johtaa usein epävarmuuteen ja heikkoon itsetuntoon, joskus tulee myös vaikeaksi uskaltaa luottaa yhtään kehenkään ja se voi vaikeuttaa myöhempiä ihmissuhteita. 2000-luvun kiusaamisilmiö on netti/somekiusaaminen, johon on vielä vaikeampi puuttua. On todella hurja lapselle tai nuorelle tietää että hänestä on levitetty valheita, kuvia tms nettiin eikä sitä saa pois, eikä tiedä miten laajalle se on levinnyt ja kuinka pitkään se siellä pyörii. |
Avainsanat: koulukiusaaminen, trauma |
Koronapandemian vaikutuksia mielenterveyteenTorstai 23.9.2021 klo 18.18 - Mikaela Blomqvist-Lyytikäinen Lupasin pohdiskella täällä teidän kanssanne koronapandemian vaikutuksia mielenterveyteemme. Kuinka se on näkynyt omassa työssäni? Itselläni on ollut opettelemista etävastaanottojen pitämisessä. Alkuun oli myös teknisiä haasteita PlusTerveyden käyttämän Videovisit-järjestelmän kanssa, mikä ei yhtään helpottanut asiaa. Olen edelleen sitä mieltä että psykiatrin vastaanotto toimii videovastaanottona n 80-prosenttiseti. Etenkin koska olen opiskellut kehotietoista lähestymistapaa terapiatyöskentelyssä, niin minua häiritsee se että näen vain osan henkilöstä, enkä pysty näkemään miten hän reagoi kehollaan keskustelun aikana. Mutta myös muutenkin on vaikeampi tutustua ja arvioida vointia. Tosin hyvänä puolena on se että ei mene matkoihin aikaa eikä rahaa, ja uusia potilaita on löytänyt erikoisosaamistani mikä aina on mukavaa. Samoin olen huomannut muutamien uskaltautuvan paremmin ensimmäistä kertaa psykiatrin vastaanotolle kun ei tarvitse tulla paikalle, tuntuu joidenkin mielestä pienemmältä kynnykseltä, ja se on hienoa. Silloin kun jouduin pitämään pelkästään etävastaanottoa niin osa potilaista jätti mieluummin väliin kun tuli videopuhelun kautta tapaamiseen. Heille oli siis muutenkin tämä kommunikointitapa hankala, ja voi vain arvata kuinka paljon se haittasi heidän arkea muutenkin. Opiskeluja, yhteydenpitoa, sosiaalisia suhteita laajemminkin. Ja tämä on suuri huoleni, etenkin nuorisopsykiatrina. Me kaikki tarvitsemme ihmiskontakteja. Lapsen ja nuoren kehityksen takia koulussa ryhmätilanne on yhtä tärkeä kuin akateeminen oppiminen siellä. Lapsen ja nuoren elämässä 1.5 vuotta erikoisolosuhteissa on erittäin pitkä aika, ja pelkään pahoin että tulemme vielä näkemään negatiivisia vaikutuksia tästä pitkään. Pienet lapset ovat kasvaneet näkemättä aikuisten kasvoista kuin silmät, se tulee varmasti vaikuttamaan heidän tunteiden ymmärtämisen kehitykseen. Erityisen huolissani olen nuorista jotka vuosi sitten syksyllä muuttivat uudelle paikkakunnalle opiskelemaan, eikä koko ensimmäisenä lukuvuotena päässeet kouluun paikan päälle ollenkaan eikä tutustunut kehenkään. Se on muutenkin jännittävä elämänvaihe, joka nyt sai aivan liian suuren lisäkertoimen haasteita. Yksinäisyys on lisääntynyt, kaikenikäisten kohdalla. Vanhukset ja pitkäaikaissairaat, vammaiset, jäivät pitkäksi aikaa ilman vierailuja. Lapset ja nuoret jäivät pois harrastuksista joissa monella on ne ainoat kaverit. Etätöihin siirtyneet jäivät ilman niitä tärkeitä kahvitaukoja työkavereiden kanssa jossa parannellaan maailmaa. Raskasta. Entä hyviä puolia? Olemme rauhoittuneet ja asettuneet kotiimme ja olemaan perheidemme kanssa tiiviimmin. Kodin ulkopuoliset menot ovat vähentyneet, ulkomaan matkustaminen on puuttunut, ja olemme joutuneet opettelemaan nauttimaan yhä arkisimmista asioista. Moni on löytänyt luonnon uudella tavalla, moni on innostunut käsitöiden tekemisestä jne. Uskon että siitä on paljon pysyvää iloa. Itse olen aina aiemmin lähtenyt lomilla ulkomaille päästäkseni irti työstä, ja nyt olen oppinut olemaan vapailla kotisohvalla tv:n tai äänikirjan ääressä käsitöitä tehden. Ikävä puoli tätä perheiden yhdessäoloa on lisääntynyt perheväkivalta, josta myös kannan paljon huolta. Lisäksi on monen perheen taloudellinen tilanne heikentynyt dramaattisesti ja monen alan työntekijä on joutunut olemaan poissa alaltaan, etenkin sydämeni murehtii kulttuurialan toimijoiden tilannetta. Mutta tänä syksynä tilanne näyttää palon valoisammalta koronapandemian suhteen. Joten nyt jos huomaat että olet alakuloisempi tai ahdistuneempi eikä se ota helpottaakseen, niin juttele jonkun kanssa siitä! Minä tässä sytyttelen sohvapöydän kynttilät toivoen valoa ja lämpöä syksyysi! |
Avainsanat: koronapandemia, mielenterveys |
Tervetuloa blogiin!Maanantai 20.9.2021 klo 22.32 - Mikaela Blomqvist-Lyytikäinen Hienoa että löysit blogimme! Olen suunnitellut tätä hyvin pitkään, mutta nyt oli oikea aika aloittaa. Joo, tiedän että vlogi tai instalive tms olisi trendikkäämpää, mutta tämä tuntuu nyt tälläiselta it-tumpelolta turvallisimmalta vaihtoehdolta :) Syy miksi haluan kirjoitella blogia, on yksinkertaisesti se että kuluneen 26 työvuoden ja lukuisien koulutuksien ja kymmenientuhansien potilastapaamisten jälkeen koen että minulla voisi olla jotain jaettavaa myös sinulle joka et tule vastaanotolle asti. Työni on myös intohimoni, koska opin itse jokaisesta kohtaamisesta. Jokainen kohtaaminen on yhtä arvokas ja muodostaa pääomaa ja kokemuspääomaa itseäni ja työtäni varten. Siksi haluaisin myös jakaa eteenpäin omista löydöistä ja kokemuksistani. Toivon tästä blogista keskustelevaa ja osallistuvaa. Eli lähetä mielellään sähköpostitse kysymyksiä tai aiheita joita haluat että täällä kirjoitetellaan. Aiheita joita olen miettinyt ja joista voisin seuraavaksi kirjoittaa ovat: -koronapandemian haitat ja ehkä hyödytkin -voiko koulukiusaaminen aiheuttaa traumoja? -voiko sinulla olla tarkkaavuushäiriö? -miten lähestyä kehitysvammaista henkilöä? -voiko psykiatri itse käydä psykiatrin luona? -ovatko päihdeongelmaiset pahiksia? Eli kuten huomaat, ihan laidasta laitaan sekä sitten kaikkea sitä mitä juuri sinä ehdotat! Pysykää kuulolla! |